Ajokauden päättäjäiset 27.9.2003

Niin päättyi intiaanikesä syksyn väreihin ja oli tullut aika viettää ajokauden päättäjäisiä. Juhla noudatteli perinteistä kaavaa; ajelu + bileet kerholla = hyvä tulee!


Lähtö kerhotiloilta.

Startti ajelulle tapahtui puoliltapäivin. Kaikkiaan 35 pyöräkuntaa lähti lähes kilometrin pituisena letkana halkomaan tuulta kohti Mäntsälää. Ajokeli oli vuodenaikaan nähden aivan loistava. Aurinko paistoi lähes koko ajan ja elohopea pysytteli 15 asteen kinkamilla.



Ismon luona Onkimaan järven rantamailla.

Yhden pysähdyksen taktiikalla saavutimme Mäntsälän parin tunnin ajelun jälkeen. Taajaman lähestyessä poikkesimme päätieltä sivuun ja otimme suunnaksi Onkimaan järven, jossa vierailumme isäntä Ismo jo odotti meitä. Ismon luona saimme tutustua hänen BMW-kokoelmaansa ja nauttia maukkaat munkkikahvit. Munkit vatsassa ajelimme mukavia mutkateitä Susikoskelle, josta edelleen Haminaan valmistautumaan ilta-juhlaan.



Kehon iltabileet.

Kerhon bileet alkoivat heti illan hämärryttyä. Viitisenkymmentä juhlijaa tanssi Osters-yhtyeen tahdeilla, nautti grillimakkaraa ja todisti palkintojenjakotilaisuutta. Loistavasta ohjelmasta huolimatta tärkeintä oli kuitenkin yhdessäolo ja koko päivän kestänyt hauskan pito!

Niin sai ajokausi "virallisen" päätöksen. Hyvä kesä ja hyvä meininki on pitänyt 51-vuotiaan kerhovanhuksen todella vireänä. Tänäkin vuonna kerhon tapahtumissa on jälleen kerran tehty lukuisia osallistujaennätyksiä. Se selittyy osittain kasvaneella jäsenmäärällä, mutta tärkeintä on kuitenkin ollut tapahtumien hyvä fiilis joka saa porukan liikkeelle aina uudestaan. Toivottavasti vanhat osallistujaennätykset lyödään myös tulevissa syksyn koitoksissa 2. Metsurimeetingissä ja pikkujouluissa!