Ajokauden avajaiset 24.4.2004

Pitkän lumisen talven jälkeen koitti vihdoin ajokauden avajaiset. Kevätpäivä tarjosi yhdeksän lämpöastetta ja pilvipoutaa, joten olosuhteet olivat hyvät. Avajaiskuvioon kuuluu perinteikkäästi kaksi osaa; ajelu päivällä ja bileet illalla. Ajelulle lähdettiin kerholta 35 pyörän ja 43 motoristin voimin. Antti kertasi ennen starttia letka-ajon säännöt ja kertoi ajoreitin Elimäelle Moision kartanoon. Tällä kertaa ei edes yritetty pitää koko karavaania kasassa vaan jakaudutiin suosiolla kahteen osastoon. Tämä olikin hyvä ratkaisu. Kypärät päähän, hyppy mopon selkään ja start your engines - please...

Elimäellä, Moision kartanossa, juotiin kahvit ja halukkaat pääsivät kartanokierrokselle. Kierros alkoi kartanon historialla, josta sujuvasti siirryttiin päärakennuksessa olevan taidenäyttelyn esittelyyn. Onneksi olimme pyörillä matkassa, niin ei tullut pienintäkään kiusausta ostaa tauluja mukaan. Hieno paikka, hyvä palvelu ja loistava miljöö vaikka mihin juhliin!

Elimäeltä ajeltiin mutkateitä Lapinjärven Hanhimotellille kahvitauolle. Matkaan sisältyi sen verran draamaa kuin yhden rekisterikilven irtoaminen ajossa antaa. Onneksi kilpitelineen tekijä oli mukana, niin takuuasiat hoituivat saman tien.
Pausiin jälkeen jakaannuttiin kahteen osaan: Toinen puolisko lähti kotia kohti Susikosken kautta ja toinen Loviisan kautta. Kerholla oltiin puoli viiden aikoihin.

Illan hämärtyessä kerholle kokoontui runsas ja reipas joukko juhlimaan lyömäsoitinyhtye Fuel Kaput-orkesterin tahdeilla. Energiatasapaino ylläpidettiin perinteisesti grillimakkaralla ja suolakurkuilla.

Näin saatiin ajokausi virallisesti avattua. Turvallista ajokautta kaikille!