3 päivä. Sunnuntaina klo 7 rekkoja jo purettiin laivasta, mutta vasta vähän ennen 8 päästiin laivasta. Satamassa vielä tsekattiin PMR-puhelimet, ja muut varusteet. Sitten vain ajeltiin moottoritietä kohden Hampuria. 45 km jälkeen poistuimme motarilta pienemmälle tielle joita pitkin oli tarkoitus ajella aina perille asti.

Ennen matkaa olin hankkinut TomTom Riderin, muka matkantekoa helpottamaan.No sen opastamana ajeltiin joka talon pihan läpi, kanalan takaa, sikalan vierestä, ja matka eteni aivan väärään suuntaan. Tuntui ainakin siltä, nopeudetkin putosi puoleen. Vastaan tullutta moottoritietä säästiin sitten takaisin paperikartalle ja “nuotti” reitille. Myöhemmin asiaa mietittyäni olin ilmeisesti Rideriin valinnut neljästä saman nimisestä paikasta tietysti sen väärän, vaikkakin reitti aluksi näytti lähtevänkin oikeaan suuntaan? Mitä tästä opimme? Opettele ja selvitä hankkimasi laitteen käyttö ja ominaisuudet perusteellisesti, ennen matkaa!

No yöksi ehdimme kuitekin Weiden nimiseen kaupunkiin, mikä olikin aivan oikeasti oikealla reitillä. Moni hotelli oli sesonkien välillä suljettu. Vanhan siistin linnamaisen hotellin löysimme vasta iltahämärissä, tosin ystävällisen alkuasukkaan avustuksella. Hr Vaisönen saksankielen taitoisena hoiti meille 3 h huoneen. Klassik Hotel am TOR, 3 pers zimmer mit frühstück. Ennen nukkumaan menoa kävimme vielä syömässä läheisessä kreikkalaisessa
raflassa.

4. päivä. Matkasimme auringon paistaessa koko päivän, kahvilla kävimme ainoastaan Itävallan puolella Kaprunissa. Paikka on sama missä vuosia sitten jäätikön kesälaskettelu paikkalle, vuoren läpi vievä juna paloi. Useita ihmisiä kuoli myrkyllisiin savukaasuihin, lähtiessään kapuamaan tunnelissa radanviertä ylös, juuri väärään suuntaan. Samaa junaa olen itsekin käyttänyt kymmeniä kertoja ja olisin toiminut juuri samoin, tiedostamatta vaaraa. Nykyisin turisti ja muut käviät viedään vuoren yli kulkevassa kabiinissa.

Samana iltapäivänä, hyvissä ajoin olimme määränpäässämme. Viimeisen vuoren eteläpuolella alkoi tienpielessä näkyä tutun oloisia valkoisia kokkareita, eli LUNTA! Nyt joutui TomTom tosi testiin, Appartements Sandra olisi löydettävä. Sijainnin suurinpiirtein jo tiesinkin, mutta jotain virkaa piti Riderillekin keksiä. Majapaikan löydyttyä kertoi talon nuori rouva - jonka nimi muuten oli - yllätys yllätys - Sandra, edellispäivänä eli vappuaattona sataneen lunta niin paljon että maisema oli ollut aivan valkoinen.

Sandra ohjasi meidät ensin autotalliin jossa pyörät pääsivät mukavaan kuivaan suojaan. Talon ajoneuvot saivat luvan olla ulkona, paitsi talon isännän Jammu. Suojaisan, kuusiaidan reunustaman pihan kautta nousimme toiseen kerrokseen, jossa svittimme sijaitsi.

Olin jo matkalla päättänyt tyytyä pieneen “lasten” huoneeseen, jossa oli tilaa vain nukkumiseen. Pojilla oli normaalit 2 hengen huoneet, Jyrkillä löytyi lisäksi omat WC ja kylppäri. Huoneisto oli hieman vaatimaton, mutta muutoin aivan asiallinen. Ensimmäisen kerran 26 vuoden aikana sängyssä peittona oli jotain muuta kuin untuvatäkki. Yleensä Itävallassa käydessäni kaikki paikat olivat kunnossa ja viimeisen päälle siistit. Jo muutaman kerran Kärnten’ssa käyneenä, olen huomannut että Itävallan eteläisessä osavaltiossa siisteys on vähän “sinnepäin”.

6 päivä. 3 toukokuuta ilma oli lämmennyt ja sää oli mitä parhain. Aamutoimien jälkeen levänneinä lähdimme pieneen Tolmezzo’oon kahville. Kaupunki on vuoren takana italian puolella, n. 50 km päässä. Heti Italian puolella, paikallinen tielaitos oli tien päällystystöissä. Jyrkkä serpettinitie oli kasteltu jollain bitumi-liuoksella, ja valmiin päällysteen päälle oli levitetty hieno kiviaines. Moinen yhdistelmä sitten liimaantui pyörien renkaisiin, tehden alamäkeen ajamisesta epävarmaa. Tolmezzo’oon kuitenkin päästiin, mutta aamukahvista aikaa oli kulunut niin vähän että päätimme juoda ne sumpit Slovenian puolella, Kranjska Gorassa.

26 vuotta sitten aloitin laskettelun juuri täällä, Kranjska Gorassa. Samalla reissulla kävimme laskettelemassa myös Villach’issa, Itävallan puolella. Tästä aikoi minulla “alppihulluus”, ja tauti vain pahenee...

Tie Tolmezzo’sta Villach’iin kulkee mutkitellen laakson pohjalla, ylittäen monta kertaa saman joen. Joskus on paikoittain ahdastakin, laaksoa halkoo vielä rauta- ja moottoritie, jotka välillä mutkittelevat ajamamme tien ylä- tai alapuolella. Rajan jälkeen tie kapeni ja maisemat paranivat. Ensimmäisessä kylässä Jyrki stoppasi FJRn ravintolan pihaan ja kysyi onko tämä se Kranjska Gora? No ei ollut. Tarvisio’sta olisi pitänyt jatkaa suoraan, mutta käännymme oikealle, koska kyltissä selvästi luki, “Slovenia”. Menimme kohden etelää, vaikka oli tarkoitus jatkaa itään päin. Kuitenkin reitti oli sama, minkä olimme suunnitelleetkin. Nyt ajamme vain lenkin toisin päin. Auriko paistoi lämpimästi, joten jäimme tauolle tähän. Asiaa auttoi touhukkaasti pihalla pyörähtelevä naispuolinen henkilö joka nopeasti taikoi meille juomiset ja leivän kanssa ilmakuivattua prosciutto kinkkua.

Asutusta ei muutamia pieniä kyliä lukuunottamatta, juuri ollut ennen Kranjska Gora’a. Liikennettäkin ahtaassa laaksossa oli niukasti, johtuen kai paikan jylhyydestä. Juuri ennen Kranjska Goraa ylitimme huipun, jossa tie kulki 1661 m korkeudella. Yli 40 tiukkaa mutkaa, jyrkästi nousevalla tai laskevalla, osaksi kostealla tiellä oli ajeltava kieli keskellä suuta. Huipulta löytyi levennys, jossa huilailimme ja maksoimme muutaman euron, “Kansallispuiston läpiajo” maksun. Lunta oli tien vieressä vielä runsaasti.

Itse päivän tavoite, Kranjska Gora oli hieman kasvanut sitten viimenäkemän. Rajalla Itävallan tulli oli äimänä finski motoristeista, mutta nopeasti pääsimme ajelemaan Villach’in sivuitse kohti “kotia”. Tänään Alpit näyttivät
parhaat puolensa!

9 päivä. Lauantaina ajoimme Villach’iin “osteleen”. Louis sekä Hein Gericke ovat viisaasti asettuneet lähekkäin, ja vieläpä kaupungin länsilaidalle. Kummassakin oli “kevät party”, grillivartaat savusivat ja siansivu tuoksui.

Neliöitä suomalaiseen mp-kauppaan verraten on moninkertaisesti. Jyrki tosin ainoana oli tosimielellä liikkeellä, me muut, vain katselemassa. Nyssäkät kädessä kuitenkin ulos saapastelimme, joka mies. Ei ollut välttämätöntä tarvetta, mutta kun halvalla sai! Molemmissa kaupoissa on aina "rajuja" tarjouksia ja poistomyynnissä olevia tuotteita, edullisesti. Mukava päivä.

10 päivä. Sunnuntai oli taas kaunis päivä. Jyrkin kanssa teimme pienen patikka-reissun lähivuorille. Laakso ei ole paras mahdollinen vaelteluun, koska rinteet ovat järjestään metsän peitossa. Korkeutta ja jyrkkyyttä löytyy aivan riittävästi, maisemista täällä ei pääse nauttimaan samalla tavalla kuin avarammilla paikoilla. Iltapäiväivällä pestiin pyörät ja likaset vaatteet. Jalat jäykkinä vielä kävelimme katsastamaan kylän MOHO- hotelliketjun paikkaa.
Moho on hotelliketju, joka avoimesti markkinoi itseään motoristeille. Tarjoilija froilainit olivat nuoria ja nättejä, olut hyvää ja sitä oli riittävästi! Muutkin asiat siellä olivat kohdallaan, mutta pohjoisen poikien budjetti riitäisi korkeintaan yhteen yöhön.

Sunnuntaina ja viikonloppuna tiet ovat täynnä muuta liikennettä ja motoristeja, joten olen kehitellyt yleensä muuta tekemistä. Veijo kotimiehenä kertoikin koko päivän kuuluneen moottorien ulvontaa, motoristien ajellessa kylän läpi, ylös vuorelle kohden italiaa.

11 päivä. 8.5 maanantai vaikutti säänpuolesta oikein lupaavalta ja meillähän oli vielä paras näkemättä. Winklern’ssa oleva Grossglocner’n info näytti vuoren olevan liikennöitävässä kunnossa, joten tiketit ostettuamme vain varovasti ylös. Lipun myynyt rouva kehotti ajelemaan varovasti, eikä syyttä. Ylöspäin noustessa tie oli sulamisvesistä märkä ja lumipenkat kasvoivat molemmin puolin tietä. Huipulle kuitekin ajamalla kaatumatta päästiin, ainoastaan Veijo osui paikkaan missä, kertomansa mukaan, takapää hiukan lipesi. Vaikka aurinko paistoi melkein kirkkaalta taivaalta, lämpötila oli vain + 2C° ja huipun läpi vievä lyhyt tunneli mielestämme jäässä. Varovasti ajaen, jalat asfalttia raapien siitäkin selvittiin.

Tie jatkui Edelweißspitze’lle melko tasaisena, lunta oli paikoitellen pari kolme metriä tien molemmin puolin. Edelweißspitze on (2240 m) korkein kohta minne pääsee myös autolla. Jatkoimme kuitenkin paikan ohi alas pohjoispuolen laaksoon aina maksupaikalle asti. Siinä U-käännös ja silmiä hivelevän kaunista maisemaa ihaillen, kuivaa mutkatietä takaisin ylös. 2394 metrissä on tasainen pysäköintialue ja sen vieressä ravintola, siellä nautimme kahvit ja Apfelstudelit vanilia kastikkeen kanssa. Hyvää oli, mutta maksaa aina ylhäällä vuorilla hieman enemmän kuin alhaalla laaksossa.

Lämpötila oli jo huomattavasti noussut joten paluumatka sujui paremmin. Pakollisia kuvia napsimme vähän väliä ja siinä hommassa jäin vähän jälkeen kavereista. Yritin ottaa heidät kiinni ja joillakin suorilla näinkin pojat, jotka myöskin ajoivat reilusti ylinopeutta. Tiellä on satasen rajoitus, kylissä ja joissakin risteyksissä vähemmän. Yleensä Itävallassa en aja ylinopeutta, alueella missä on 70 km/h tai alhaisempi rajoitus, mutta nyt ajoin. Ja heti täppäsi. Alamäessä poliisit olivat ilmeisesti juuri aloittaneen valvonnan koska Jyrki ja Veijo olivat rysän ohittaneet. Ystävällinen poliisimies naureskellen ilmoitti että 70 alueella vauhtini oli 87 km/h. 25€ saatuaan hän kuitenkin toivotti turvallista matkaa ja näytti kädellään että vauhtini voisi olla hieman rauhallisempi. Aikaa virkavallan kanssa rupatteluun tuhraantui korkeentaan 5 minuuttia, mutta sain vasta alhaalla laaksossa, asfalttihommien vuoks pysähtymään joutuneet muut sankarit kiinni. Päivä oli kiistatta matkan kohokohta, ilman sakkoakin!

15 päivä. Aamulla taas matka jatkui. Ensimmäiset kilometrit (45 km) Kassel’sta Göttingen’iin, ajelimme autobaanaa. Siellä tankatessa näin elämäni ensimmäisen automaattipesukoneen moottoripyörille?

Göttingen on lähellä entisen itä-saksan rajaa ja idenpänä siellä on runsaasti uusia maanteitä, jotka kaarrellen väistelevät asutuskeskuksia. Pikkuteitä on paljon joten suunnistamisessa piti olla tarkkana, varsinkaan kun en luottanaut Tomtomiin. Lähellä Hampuria sitten Lyypekin tiehaara livahti ohi, oli niin onnettoman pieni kyltti joten arvelin sieltä toisenkin väylän löytyvän. Ennen risteystä kyllä kyselin, "mennäänkö tosta", mutta kaverit oli
hiljaa. Kun eivä kuulleet mitään. En laiskuuttani edellisessä yöpymispaikassa ladannut PMR-puhelimen akkuja.
Aikani turhaan huudeltuani ja tangettia paineltuni totesin virran olevan loppu. Ei käännytty takaisin, vaikka tiesin Hampurin olevan ruuhkainen. Lämpötila oli noussut jo yli 26 asteen, joten hyvin tarkeni goretekseissa
neljän ruuhkassa seistä. Jonossa Hampurissa ja motarilla oltiin aikamme, mutta satamaan kuitenkin osattiin.

Satamassa suomenkieltä puhunut nuorimies tarkisti vielä että matkalippuun merkityt henkilöt ajelevat laivaan samoilla pyörillä, kuin tullessa. Suihkun jälkeen ruoka ja olut maistui. Rankka ajopäivä, vaikkei kilometrejä kovin paljoa kertynytkään.

16 päivä. Sunnuntai 14.5 laiva oli aikataulussaan Helsingissä ja kotona Kuusankoskella olin jo klo 09.20. FJR oli saanut 5407 km mittariin reissun aikana. Budjettia ei oltu ylitetty, vielä jäi jokunen euro taskunpohjalle.